8/18/2014

+ Roll Over And Start Again +



Heippa!

Hävettävän pitkä aika taas ettei ole saanut mitään raapustettua tänne, vaikka blogi-kansio on pullollaan kuvia ja aiheita mistä kirjoittaa. Verkkokauppa on pitänyt niin kovin kiireisenä ja 
kaiken sen kiireen lisäksi kummitätini kuoli viikko sitten. Surun myötä harteilleni laskeutui
paljon vastuuta lisää, joten blogi on sen kaiken keskellä jäänyt luonnollisesti taka-alalle.
 Yritän kuitenkin saada blogin mukaan rutiineihin ja saada aikaiseksi postailla kaikki se 
mikä on jäänyt jälkeen. Vaikka syksy onkin jo alkanut niin eikai se nyt niin vakavaa ole postailla kesän juttuja?

Aina kun etsin uutta inspiraatiota laitan blogin ulkoasun uusiksi. Kuten näkyy on
sivupalkki palannut! Olin jotenkin kaivannut sitä ja miten helposti siitä löytyy kaikki
ja kaikki tärkeät jutut saa paremmin esille. Nuden vaaleanpunainen on uusin suosikki
värini joten se oli ehdottomasti saatava mukaan tähän uuteen lookkiin!
Banneri tulee vielä muuttumaan kuvansa puolesta syksyisempään, mutta mitäs tuumaatte?


Olen nyt keskellä työpäivää ja on paljon tekemistä ennen kuin voin ottaa loppu illan rennosti.
Ajattelin tähän info postaukseen jakaa surullisten kuulumisten lisäksi jotain mukavaakin.

Kaikki blogini lukijat saavat perheeni verkkokaupan koko valikoimasta 
- 10% ALENNUSTA MARRASKUUN 9.Päivään saakka!

KOODILLA: MIKI10

Sen lisäksi jaan tännekin verkkokaupan syysmainoksen mallihaun
johon pääset tutustumaan


Malleja valitaan 2 ja jokainen mallihakija saa alennuskoodin kauppaamme!



Kirjoittelen illalla uuden postauksen!
I AM BACK BABY!

- Miki

1 comment:

  1. I want to be your Model Miki *makes chubby face* XDDD ;_; </3

    But we need to meet soon again ;3;

    ReplyDelete

Please leave a comment ! ♥
Blogin ylläpitäjä poistaa asiattomaksi katsomansa kommentit välittömästi.